Hallinto-ohjeita

Yhdenvertaisuusohje

Seurayhteisön sisällä urheilu mahdollistetaan kaiken tasoisille ja kaikille ikäryhmille soveltuvissa ryhmissä. 

Seurayhteisön sisällä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla on erityisryhmä, johon voidaan ohjata urheilija, joka tarvitsee erityistä tukea. 

Vähävaraisten perheiden tuki on järjestetty siten, että perheellä on mahdollisuus sopia harrastuksesta aiheutuneista kuluista ja tarpeen mukaan perhe voi maksaa yksilöllisesti suunnitellun maksusopimuksen mukaan. Seura ohjaa myös perheitä tarpeen mukaan muiden tukitoimien ääreen, esim. harrastustuen hakemiseen Hope ry:ltä, kunnan sosiaalitoimesta ja Tukikummit ry:ltä.

Espoossa ja Vantaalla on tuettuja paikkoja harrasteryhmissä joissa kausimaksuja ei veloiteta ollenkaan. Näille paikoille otetaan harrastajia Hope ry:n ja Sos-lapsikylän kautta.